Alex Grey lappuarkkitaiteena
graffiti elää vaihtovärisenä taikametsän keskellä
ranta ja taivas aaltoilee,
jossakin huoneessa
salaisuus

Tämä ei ole epäpuhdasta runoutta,
kun tämä alkaa, anus on puhdas ja kostunut,
kun siihen työnnetään kaksi sormea
kuumuus leviää kaikkialle iholle
kipristyneistä varpaista huuliin
pyytäviin silmiin
olen hauras, olen lasia,
lyö minua mutta ole varma
että tarkoitat hyvää
olen lutkasi toinen kätesi rintakehälläni
joka aukeaa ulospäin
kukita siunattu lutka
ja mustasukkaisuudellasi joka
tahtoo kaikkien kauniiden olentojen
rakastavan sinua vain
sen enemmän ota minut nyt

Valtauksella II

Maailma heittää nuoralla arpaa, noppina mustia tulppaaneja,
mustan kullan ehtyvät virrat, katoavat talvet, loppuvat sateet
meillä on myöhäinen, kiimainen kevät, meri joutomaan vieressä,
syvemmälle vieviä sieniä,
pinossa kuin kesyrotat, toistemme syleissä, varhaiseen aamuun
katujen varsilla kukkivat oudoimmat unet.

Vallan yöperhoset tippuvat postiluukuista ja siihen jäävät
vanhojen laskujen, taloyhtiökirjelmien sekaan,
en ole viikkoon käynyt keskustassa,
ja olen miltei unohtanut miten epätodellista tuolla on.

Viisarit pyörivät kuin vinhasti, nostaen kellot, suuret kaappikellotkin, ilmaan,
hautausmaan portti kuiskaa: odotan, sinut lasketaan viellä
Mutta haluan tanssia viellä, antaa illan tai päivän minut ottaa
kaukaiset porttikäytävät kuiskaa: olemme viellä
minä: suutele minua, kun nousevat kaappikellotkin ilmaan

Hymyilen

Kysyt mitä ajattelen, enkä vastaa juuri mitään.
Enkä ajattele aikatauluja tai menneisyyksien kuiskauksia,
vain hiljaisuutta melun keskellä
jota kohti soi musiikki ja jota värit ympäröivät.
Hymyilen, enkä sano juuri mitään.

Hedelmät

Päivisin hän teki töitä ilmapallotehtaassa, kauan, kunnes erosi.

Sinä yönä hän näki unta, jossa punaiset heliumpallot
oli sidottu oksiin lyhtyjen hohkassa, ja värivalojen,
kun ihmiset viinilaseineen lumoutuivat
maailmasta ja toisistaan

Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee
Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi-lisenssi.

Vanha tarina, taisi olla Verlaine, joka sanoi Rimbaudille rantakävelyllä: “ikuisuus on tuolla, missä meri kohtaa taivaan”. Tietenkin, kun katsotaan sieltä, se on täällä.

Tänne vain ei näe mereltä asti
mutta ikuisuus on untuvasängyllä ja inkivääriolutlaseissa
suudelmamme ja painaumat ja hyvin keveä kosketus:

Hyvin keveä kosketus,
pilviksi merten yllä olemme tulleet,
kaukana aaltojen yllä, valmiina eksymään sumuun
laivoiksi menneillä rannoilla,
odottajiksi
kohdanneiksi
aalloiksi pilvien alla olemme tulleet
tuulen lauluiksi
rantojen lauluiksi
menneisyyden lauluiksi
pilviksi meren yllä
keveä kosketus, joka tuntuu hyvin kauas

Rakkaus on pian kiehuva ruoka,
pöydälle unohdetut salaatinlehdet
laulujen kalmistot
ja vallatut talot

Tuhannet tyhjät kaupungin huoneet
pimeitä, kunnes niihin kannetaan kynttilöitä.
Tyhjät hallit eivät kaiju ennen kuin
musiikki alkaa soida.
Tyhjät ajatukset raiteillaan tylsyyttä,
kunnes kannetaan kynttilöitä,
musiikki alkaa soida.

Kulta, ja hopeavalot, valaisevat tiet ja puut,
muoto olisi muuten näkymättömissä.
Villi sisäpuutarha, aikaisin avautuvat uimahallit.
Sydämeni silmupuut, Töölönlahden laineet
mieleni pohjalla aukenevat lähteet:

Talven mentyä itkevät räystäät,
sateella itkevät ikkunalasit
mieleni pohjalla värivalot
oksilla nauravan metsän
kaupunki-aukiolla, me,
kuin moniväriset kalat
puistoriutoilla, meressä illan

Kun vaalea asvaltti
on kevään tullen kuivaa
eikä lähiöissä nukuta
kukinnot seinissä ja komeroissa
vaalean asvaltin alla – metsä
kirjoitamme vinyylille – itse.

Kirjaston hiljaisuus jossa
upota kirjan sivulle, ääneti
sivuilla kukkivat liljat,
vihreät lehdet,
auvoimet reidet
taaksepäin juoksevat pinkit linnut
eteenpäin juoksevat siunatut tunnit
violetit taivaat
humisevat mustat pellot
ennen kuin valkenee aamu ja aurinko
juoksee lämpimänä peltojen yllä
metsissä kukkivat puut,
kannot ja kodat
valo syöksyy
ikkunan lävitse
sälekaihtimesta
raidoiksi hänen iholleen
valkeat pinnat ovat,
eivät juuri muuta
kaupunki oli herännyt
me olimme suojassa
kevään laulu ja työttömyys
vapaat laulut katujen yllä
viheltäen lähiössä
oksien lävitse aurinko herättää metsän